Hyvää työtä-Akatemia

Tunneilmaston kehittäminen luo parempaa työelämää

Kun ihmisten kiinnostus ja tarpeet kohtaavat, siitä voi syntyä jotain merkityksellistä!

Sosionomi Salla Rantala etsi viime vuoden lopulla toimeksiantajaa YAMK-opinnäytetyölleen. Salla on tavattoman kiinnostunut työhyvinvoinnista. Hän halusi tehdä aiheesta opinnäytetyön, mistä olisi hyötyä myös käytännössä. Google-haku poiki opinnäytetyölle kolme mahdollista toimeksiantajaa eri puolita maata. Sallalla oli sille peräti seitsemän aihevaihtoehtoa. 

Ihmisjohtamisen, työyhteisöjen, työhyvinvoinnin ja vuorovaikutusten kehittäminen on Hyvää Työtä-Akatemian Hannan intohimo. Hanna on innostunut tällä hetkellä erityisesti kehollisesta syväjohtamisesta, tunnejohtamisesta ja työyhteisöjen tunneilmaston ja työilmapiirin kehittämisestä. 

Hanna ehti juuri toivoa, että olisipa joku opinnäytetyöntekijä, jonka kanssa tunneilmaston kehittämiseen liittyvää, vahvasti tutkittuun tietoon pohjautuvaa palvelua voisi viedä laajemmin eteenpäin. Meni muutama tunti ja sähköpostiin kilahti Sallan viesti opinnäytetyötarjouksesta. Se oli sillä selvä. 

Toisilleen silloin vielä tuntemattomat naiset löysivät heti yhteisen sävelen ja sopivat siltä istumalta puhelimessa, että Salla tekee opinnäytteensä Hyvää Työtä-Akatemialle. Opinnäytetyön punainen lanka on tunneilmaston kehittäminen johtamisen näkökulmasta.

Meillä klikkasi heti todella hyvin. Olemme käyneet monia mielenkiintoisia ja intensiivisiä keskusteluja tunneilmastosta. Se on meidän yhteinen mielenkiinnon ja uteliaisuuden kohde” , Salla kertoo.

Kipinä Satakunnan AMK:ssa opiskelevan Sallan opinnäytetyön aiheeseen syttyi hänen omasta kiinnostuksestaan erityisesti hyvinvointipalveluiden johtamiseen ja kehittämiseen. 

”Minua innostaa valtavasti ajatus, miten työhyvinvointia voisi tukea tunteiden kautta. Sen ytimessä on palvelumuotoilun hyödyntäminen ja se, kuinka palvelumuotoilu voi auttaa työyhteisöjen tunneilmaston kehittämisessä”, hän sanoo. 

Positiivinen tunneilmasto rakentaa hyvää työelämää ja kestävästi kannattavaa liiketoimintaa

Tunneilmasto tarkoittaa ryhmässä yhteisesti jaettua ja koettua tunnetta. Se muovautuu ryhmän jokaisen jäsenen myötävaikutuksesta, mutta sitä voidaan myös johtaa aktiivisesti ja rakentaa haluttuun suuntaan. 

Tunteet ja tunneilmasto ovat usein kovin väärin ymmärretty asia työelämässä. Jako “pehmeisiin” ja “koviin” asioihin työelämässä ja liiketoiminnan johtamisessa on teennäinen ja vie fokusta väärään suuntaan. Jos liiketoimintaa halutaan ajatella ainoastaan tuloksen ja tehokkuuden näkökulmasta, tunneilmaston kehittäminen jos joku pitäisi olla kova kuin timantti. On vakuuttava määrä tutkimustietoa siitä, miten positiivinen tunneilmasto vaikuttaa työyhteisön ja tiimin tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen.

Tunneilmaston kehittämisellä voi parantaa paitsi organisaation tuottavuutta ja tuloksellisuutta, mutta myös henkilöstön sitoutuneisuutta, motivaatiota, työtyytyväisyyttä, työhyvinvointia, luovuutta ja yhdessä oppimista.

On tärkeä muistaa, että positiivinen tunneilmasto EI tarkoita tekopositiivisuutta, naminamia ja vain mukavia tunnetiloja. Se tarkoittaa sitä, että opitaan tunnistamaan tunteita itsessä ja toisissa, keskustelemaan vaikeista asioista ja tunteista ja ottamaan vastuu yhteisestä tunneilmastosta. 

Kun vaikeatkin tunteet sallitaan, niistä puhutaan, se tekee tilaa myös positiivisen tunneilmaston rakentamiselle. 

 

Toisen tunteista emme voi vastata, mutta oma roolimme ja vastuumme yhteisen tunneilmaston rakentumisessa meidän jokaisen on tärkeä tiedostaa.

Erityisesti johtajalla on merkittävä rooli tunneilmaston muotoutumisessa. Työntekijät poimivat johtajan tunnetiloja hyvin tarkkaan. Mitä positiivisempia ne ovat, sitä parempaa tulosta tiimi tekee. Itsetuntemus on siksi avainroolissa. Tunteisiin on mahdollista vaikuttaa, ensin omiin ja sitten muiden. Hyvän tunneilmaston kautta rakentuu kestävästi kannattavaa liiketoimintaa.

Tunnetietoisuus työelämässä lisääntyy vähän kerrallaan

Tunnetietoisuuden ja tunnetaitojen lisääminen ja tunneilmaston aktiivinen johtaminen on yksi Hyvää Työtä-Akatemian ydintehtäviä. Niissä tutkittu ja uusin tieteellinen tieto on keskeistä. Siksi onkin ilo olla mukana toteuttamassa tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja tekemässä opiskelijayhteistyötä näiden tärkeiden teemojen ympäriltä ja tärkeiden aiheiden äärellä.

Hyvää Työtä-Akatemia saa opinnäytetyöstä työkaluja omien palveluidensa kehittämiseen tunneilmaston ympärille. Opinnäytetyön on määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. 

”Toivon, että ymmärrys tunneilmaston tärkeydestä lisääntyy työyhteisöissä. Työelämä on aika suorituskeskeistä. On paljon uskomuksia, etteivät tunteet muka kuulu tietyille aloille. Ne ovat kuitenkin koko ajan kaikkialla läsnä. Tunteet kannattaisi valjastaa lisäämään työhyvinvointia ihan joka alalla”, Salla sanoo. 

Terminä tunneilmasto on suomalaisessa työelämässä monelle vielä melko uusi, vaikka sitä onkin Suomessa tutkittu jo usean vuoden ajan. Ensimmäinen käytännön askel opinnäytetyöhön on äskettäin avautunut kysely, mikä kartoittaa sekä vastaajan omia, että työyhteisön tunne- ja vuorovaikutustaitoihin sekä tunneilmastoon liittyviä kysymyksiä. Kysely selvittää myös muun muassa sitä, mitä ihmiset ylipäätään tietävät tunneilmastosta ja mitä menetelmiä he toivovat sen kehittämiseen. 

Vastaajat pääsevät myös osallistumaan maksutta Hyvää Työtä-Akatemian tunne- ja vuorovaikutustaitoja käsittelevään, tunnin mittaiseen webinaarin alkusyksyllä 2023. Vastaajat pääsevät myös vaikuttamaan Hyvää Työtä-Akatemian kehittämiin/suunnittelemiin palveluihin, jotka vastaavat juuri heidän tarpeitaan.

Osallistu tunneilmastoa koskevaan tutkimus- ja kehitystyöhön

Kutsumme kaikkia työelämässä olevia katsomaan alla olevan lyhyen videon tunneilmastosta ja vastaamaan tunneilmastoa käsittelevään lyhyeen kyselyyn. Avoimeen kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 10–15 minuuttia. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Vastaaminen kannattaa, sillä se antaa ajatuksia ja pohdittavaa omien tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Vastaamalla kyselyyn 

  •  pääset pohtimaan omia ja organisaatiosi tunnetaitoja ja tunneilmastoa,
  • autat meitä kehittämään tunneilmaston johtamiseen liittyviä palveluitamme ja
  • pääset maksutta osallistumaan Hyvää Työtä-Akatemian tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä tunneilmastoa käsittelevään tunnin mittaiseen webinaariin alkusyksystä 2023.

Kysely on avoinna 8.6.2023 saakka. Lisätietoa kyselystä saat:

Salla Rantala, salla.rantala@student.samk.fi/ 040 5828 295
Hanna Kumpulainen, hanna@hyvaatyota.com/ 044 303 7577

Teksti on kirjoitettu yhteistyössä Vuokko Viljakan kanssa.

Kommentoi