Hyvää työtä-Akatemia

Asiakkaitamme ovat olleet mm. seuraavat organisaatiot:

Mitä asiakkaamme ovat kertoneet?

"Suosittelen ehdottomasti Hannan työpajoja ja luentoja kaikille, jotka kokevat, että nykyinen työelämä on stressaavaa ja kiivastahtista. Tietoisen läsnäolon harjoitusten sekä arjen hallintaan liittyvien sisältöjen avulla henkilöstömme sai työkaluja hektisen työelämän hanskaamiseen. Itse olen henkilökohtaisesti muistanut hengityksen tärkeyden ja keskittynyt siihen hektisinä hetkinä – silloin on aidosti läsnä.

Luennon tunnelma oli hyvin kotoisa ja lempeä, mikä ei ole aina etätoteutuksissa itsestäänselvyys. Hannaan voi luottaa joka kerta!"
Jouko Savolainen
Apteekkari, Itä-Suomen Yliopiston Apteekki
"Lähdimme yhdessä Hannan kanssa kehittämään uudenlaisen johtamisen kulttuuria ja psykologista turvallisuutta organisaatioon. Hannalla on kokemusta johtamisen kulttuurin rakentamisesta ja hän pystyi hyppäämään minun puolelle pöytää. Hyvin nopeasti päästiin kiinni siihen, että mitä pitää tehdä. Hannan vahvuus on, että hän on ollut eturintamassa johtamassa ja tietää mitä arki rajuimmillaan on. Näin hän ymmärtää johdon painetilanteita ja osaa tämän myös sanallistaa ja huomioida. Hannan kyky yhdistää teoria ja ajattelu on erittäin hyvä kombinaatio."
Jukka Pennanen
Toimitusjohtaja, Cross Wrap Oy
Työyhteisöcoaching-valmennuksen keskeisimmät hyödyt kiteytyvät kohdallamme ehdottomasti ryhmän yhteisen kielen löytymiseen sekä johtamiseen liittyviin uusiin näkökulmiin. Valmennuksessa oli mukana eri tasoista porukkaa, mutta saimme kukin omilta tahoiltamme valtavasti oivalluksia ja myös muut johtoryhmän jäsenet olivat valmennuksesta valtavan iloisia. Hanna on asiantunteva, rauhallinen ja analyyttinen valmentaja, joka antautuu vuorovaikutukselle ja keskittyy ihmiseen ja ihmisen reaktioihin.
Soile Pusa
Toimitusjohtaja, Järvi-Suomen Osuuspankki
"Suosittelen lämpimästi Hannaa kouluttajaksi. Hanna ymmärtää paremmin kuin hyvin arjen ja työelämän haasteet, ja puhuttelee aidosti kohderyhmäänsä. Kokonaisuus oli tarkkaan harkittu ja työpajan tunnelma oli vastaanottavainen, rentouttava ja samaan aikaan voimaannuttava. Yhteisestä hetkestä oli helppo jatkaa päivää, koska olimme kaikki osallistujat virittyneet ensin samaan tunnelmaan.”
Jarna Kaplas
Yrittäjä, Konttiravintola Morton
"Hannalla on hyvät kysymykset, hän vastuuttaa toimenpiteisiin ja vie asioita oikeasti loppuun. Hanna antaa osallistujajoukolle paljon syötteitä, mutta samalla tilaa oivaltaa sekä ohjaa keskustelua ammattitaitoisesti. Hannasta näkyy pitkän linjan johtajaosaaminen ja tausta strategisena johtajana."
Vilma Kröger
Toimitusjohtaja, Savas Säätiö sr
"Hanna on rautainen ammattilainen, jonka lempeys ja läsnäolo sopii minulle. Hannan kanssa oli turvallista jakaa kipeitäkin asioita, eikä ollut oloa että jotain ei voisi sanoa. On valtavan iso apu ammattilaisesta joka oikeasti osaa viedä asiaa eteenpäin ja kysyä oikeita kysymyksiä. Ilman tätä matkaa olisin ihan eri pisteessä yrittäjänä. Viimeisestä kerrasta jäi mieleen Hannan kysymys: viekö tämä mitä teet kohti sinun visiota? Nyt voin arvottaa asioita peilaten siihen, oli kyse sitten palveluista, voimavaroista tai taloudesta."
Tiina Eskel-Mustonen
Toimitusjohtaja, Perroscent Oy
"Hanna osaa luoda rauhallisen ja miellyttävän tunnelman, jossa on helppoa keskittyä ja opetella rauhoittumista. Työpajat tukivat omaa jaksamista ja edistivät koko työyhteisön hyvinvointia. Opittuja asioita oli helppoa jatkaa myös omassa arjessa."
Katja Lipponen
Asiakkuusjohtaja, Nordea
"Lempeä, rauhoittava ja samalla ajatuksia herättävä yhteinen hetki, jossa on helppo olla läsnä. Hannan laaja työelämään ja -hyvinvointiin liittyvä tieto-taito, kokemus ja empatiakyky luovat työpajaan aivan ainutlaatuisen ilmapiirin. Suosittelen lämpimästi."
Tarja Anunti
Lakiasiantuntija, Linnunmaa Lex Oy
"Hanna yhdistää selkeällä, ammattitaitoisella ja luovalla tavalla johtamisen tieteellisen taustan ja käytännön toisiinsa. Hän on taitava selvittämään ilmiöt ja johtamisen tilanteet tieteen ja tutkimusten näkökulmasta konkreettisesti ja maanläheisesti sekä innostavasti. Monipuolisia näkökulmia tuodessaan Hanna saa kuulijan pohtimaan omaa johtajuuttaan laatikon ulkopuolelta luoden mahdollisuuden oivalluksille ja uusille ajatuksille."
Vilma Kröger
Kunnanjohtaja, Pielaveden kunta
”Hanna on luottopelaaja. Avoin, asioista ja ilmiöistä helposti innostuva sekä aidosti sitoutunut siihen mitä tekee. Hannan kanssa työskennellessä kenellekään ei jää epäselväksi mitä ollaan tekemässä tai mihin suuntaan ollaan menossa. Avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa asioiden eteenpäin viemisen. Hannalla on poikkeuksellinen kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja tehdä niistä synteesejä sekä visualisoida asioita sekä ongelmia helposti ymmärrettävään muotoon. Hannan kokemus oman yrityksen pyörittämisestä ja liiketoiminnan kehittämisestä tuo huomattavaa lisäarvoa myös asiakkaiden suuntaan."
Riitta Vartiainen
Kasve
"Toimimme Hannan kanssa Piirre C:n hallituksessa itsenäisinä asiantuntijoina, jotka katsovat asioita ulkopuolisen näkökulmasta. Ohjaamme yritystä, yrittäjä-omistajia sekä työntekijöitä eteenpäin sen liiketoiminnassa. Hannan kanssa on sujuvaa tehdä yhteistyötä: hän on äärimmäisen kokenut ja asiantunteva. Koen, että olemme samalla aaltopituudella ja ymmärrämme hallitustyöskentelyssä hyvin toistemme ajatukset ja perustelut.”
Risto Kiuru
Hallituksen pj, Piirre C Oy
"Osallistuimme työyhteisöcoaching -valmennukseen uuden johtoryhmämme voimin, tavoitteenamme omaksua tekemiseemme valmentavaa otetta ja uusia toimintamalleja. Olen ollut henkilökohtaisesti monenlaisessa mukana itsekin, mutta tästä valmennuksesta kyllä välittyi erityisen vahvasti se tunnepuoli: aitous, läsnäolo ja lämpö. Hannan ja Suvin välinen yhteistyö on aivan mahtavaa. Tekeminen on loistavasti tasapainossa: he lähestyvät samaa aihetta molemmat omista näkökulmistaan. Esimiehet esittivät heti valmennuksen jälkeen toiveen, että pääsisikö tällaiseen valmennukseen laajemminkin mukaan! On ollut hienoa kuulla, että opit ja työkalut ovat menneet käytäntöön. Kaiken kaikkiaan hienosti rakennettu valmennuskokonaisuus.​"
Henna Järvenpää
Järvi-Suomen Osuuspankki