Tiimi yläkuva4

Hyvää työtä.
Kestävää liiketoimintaa.

Autamme rakentamaan liiketoimintaa, joka kasvaa kestävästi, uudistuu muutoksessa ja toimii arjessa.

Tiimi

Hanna Kumpulainen (FT)

Hanna on Hyvää Työtä-Akatemian yrittäjä ja kokenut liiketoiminnan, johtamisen ja organisaatioiden kehittäjä. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus johtajana, yrittäjänä, asiantuntijana ja hallituksen jäsenenä erityisesti life sciences- ja palveluliiketoiminnan aloilta.

Hanna on perustanut ja kasvattanut yrityksiä sekä työskennellyt monipuolisesti liiketoiminnan, strategian, johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisen parissa. Hänen taustansa ulottuu kansainvälisistä yritysyhteistyöprojekteista ja Euroopan komission asiantuntijatehtävistä tutkimuksen, tuotekehityksen, laadunhallinnan ja liiketoiminnan johtamiseen.

Hanna tuntee johtamisen arjen myös omakohtaisesti. Kokemus kasvuyrityksen perustajana ja toimitusjohtajana sekä vaativien vuorovaikutustilanteiden sovittelijana on antanut hänelle syvällistä ymmärrystä siitä, millaista on johtaa ihmisiä, liiketoimintaa ja muutosta myös paineen ja epävarmuuden keskellä.

Hannan erityinen vahvuus on kyky hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia ja tunnistaa asioiden välisiä yhteyksiä. Hän yhdistää liiketoiminnallisen ja strategisen ajattelun ymmärrykseen ihmisten, ryhmien ja organisaatioiden toiminnasta. Näin hän auttaa asiakkaitaan löytämään uusia näkökulmia, rakentamaan toimivaa yhteistyötä ja verkostoja sekä viemään muutoksia käytäntöön.

Aamuvarhaisella Hannan löytää lähes poikkeuksetta kävelylenkiltä Carmen-saksanpaimenkoiran kanssa. Iltaisin Hanna todennäköisimmin hikoilee salilla, muotoilee keramiikkaa tai lukee hyvää kirjaa lukulampun alla. Syvällisiin keskusteluihin uppoaminen on Hannalle suuri ilo.

Koulutus ja pätevyydet: Filosofian tohtori (FT), hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ), työnohjaaja (STOry) ja sovittelija. Lisäksi laajat yliopisto-opinnot työ- ja organisaatiopsykologiassa sekä sosiaalipsykologiassa.

Tiimi2 Hanna
Tiimi 3 Laura

Laura Leskinen

Laura yhdistää strategisen ajattelun, käytännön toteutuksen, datan ja teknologian sekä ihmislähtöisen johtamisen vieden organisaatioita läpi merkittävien kasvun ja muutosten vaiheiden.

Lauralla on vahva liiketoimintaosaaminen ja yli 10 vuoden työura liiketoiminnan ja palveluliiketoiminnan johtamisesta, digitaalisen kasvun edistämisestä sekä kansainvälisten B2B-kumppanuuksien kehittämisestä. Hän on suunnitellut ja toteuttanut strategioita, rakentanut uusia palveluita sekä johtanut useita erilaisia tiimejä.

Laura on moderni strategikko, joka hahmottaa liiketoiminnan mahdollisuudet nopeasti ja vie niitä määrätietoisesti eteenpäin. Hän on tuloshakuinen ja ratkaisukeskeinen johtaja, joka rakentaa tehokkaita tiimejä, selkeitä prosesseja ja skaalautuvaa liiketoimintaa.

Lauralla on kokemusta niin palvelujohtajana, liiketoiminnankehitysjohtajana kuin liiketoimintajohtajanakin toimimisesta eri toimialoilta, kuten valmistavasta teollisuudesta, energia- ja kiertotaloussektorilta, SaaS-liiketoiminnasta ja ohjelmistopalveluista.

Lauran erityisosaamisalueita ovat strateginen suunnittelu ja liiketoiminnan kasvattaminen, ihmislähtöinen johtaminen ja tiimien rakentaminen, innovaatioiden ja palveluliiketoiminnan kehittäminen sekä kaupallistaminen.

Lisäksi Lauraa kiinnostaa digitalisaation ja datan hyödyntäminen päätöksenteossa, muutosjohtaminen ja organisaatioiden ohjaaminen kohti uusia toimintamalleja sekä asiakkuuksien johtaminen ja kumppaniekosysteemit.

Koulutus: Bachelor of Business Administration (BBA), International Business, tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto (MIF), Cyber Master Certificate (Cyberwatch Finland).

Kohti vaikuttavaa liiketoimintaa

Mitä teidän organisaationne
tarvitsee juuri nyt?

Keskustellaan!